Oh my neck pt.2

Tämä on jatkoa edelliseen kirjoitukseen. LINKKI Leikkaus päivä Kaularangan prolapsin aiheuttamat kivut jatkuivat edelleen maanantai iltana ja tiistai yönä. Samoin oikean käden voimat tuntuivat heikkenevän. Onneksi tiistaina oli leikkaus päivä, koska en kipujen takia olisi jaksanut odottaa enää yhtään pidempään. Olen ollut leikkauksessa kaksi kertaa aikaisemminkin, akillesjänteen ja peukalon takia, mutta tämä kerta tuntui erilaiselta. Ajatus siitä että leikkaus tehdään kaulan puolelta edestä tuntui ikävältä.  Päästyäni sairaalaan minua oli vastassa erittäin ystävällinen henkilökunta ja hoitaja. Vielä

Read more

Oh my neck

Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin tiistai aamuna kovaan rinta, niska sekä hartiaseudun kipuun. Myös oikean puoleisessa kädessä oli kovaa särkyä sekä puutumista erityisesti sormissa. Urheillessa olen tottunut siihen, että usein lihakset on kipeät treenaamisesta, mutta tämä oli jotain aivan erilaista. Kun lähdin liikkeelle kaikki liikkeet tekivät kipeää ja tärähtely tuntui pahentavan oireita. Tiesin että nyt on aika mennä lääkäriin. Pääsin tutulle lääkärille samana päivänä ja hän onkin aina hoitanut mitä ikinä vaivoja minulle on tullut. Lääkärini

Read more