Los Angeles by hiking

 

Matkaa Los Angelesiin suunnitellessa harvalla tulee mieleen ensimmäisenä retkeily luonnossa. Tämä suurkaupunki tarjoaa kuitenkin matkailijalle mitä monipuolisimmat liikuntamahdollisuudet. On suurkaupungin sykettä, hiekkarantoja ja kukkuloita, joille voi tehdä upeita retkiä vaikka varhain aamulla tai auringonlaskun aikaan.

L.A. on kaupunki jossa kannattaa nauttia ulkona liikkumisesta. Sää on lähes ympäri vuoden täydellinen ulkoiluun. Suurin osa kävelyreiteistä on helppokulkuisia ja selkeästi merkattuja. Kannattaa kuitenkin muistaa suojautua pilviselläkin säällä polttavalta auringonpaisteelta aurinkorasvalla, aurinkolaseilla ja riittävällä määrällä vettä. Tämän ohjeen annan kokemuksesta. Olen nimittäin itse onnistunut polttamaan kasvoni elämäni pahiten juuri kyseisessä kaupungissa ja täysin pilvisellä säällä.

En usko, että koskaan kyllästyn tähän enkelten kaupunkiin. Olen vieraillut täällä monia kymmeniä kertoja vuosien varrella ja joka reissusta on jäänyt paljon erilaisia muistoja. On tullut nukuttua autossa ja bailattua Hugh Hefnerin ja playboy pupujen kanssa samoissa bileissä. Nykyisin reissuni ovat hieman erilaisia ja säästän matkakassaa jostakin muualta kuin hotelliyöstä. 😉 Mutta paljon matkustaneena on tullut testailtua kaikenlaisia vaihtoehtoja.

Tällä kertaa kävimme ihastelemassa auringonlaskua Runyon kanjonissa ja pyöräilimme päästä päähän Santa Monican ja Venice beachin yhdistävän rantapromenaadin.

 

RUNYON CANYON
Tämä kävelyreitti on yksi L.A:n suosituimmista ja se sopii hyvin auringonlaskun ihasteluun. Paikalle on helppo löytää ja auton saa kätevästi parkkeerattua ilmaiseksi reitin ylätasanteelle.

Tämä kävelyreitti ei ole mikään metsäretki jos luonnonhelmaan kaipailet. Se sopii paremmin kaupungin ihasteluun ja pieneksi hengähdykseksi pois vilskeestä. Reitin pienet hiekkapolut kiemurtelevat rinteellä kasvavien kuivien pensaiden lomassa ristiin rastiin avaten katsojalle laajan näkymän alapuolella lepäävän kaupungin ylle. Matkalla  pääsee myös hyvin ihastelemaan rinteillä olevia isoja kartanoita, joiden upeilta etupihoilta avautuu Hollywood leffojen satumainen näkymä. Reitin varrella voi myös törmätä julkkiksiin, jos heidän bogailustaan haaveilee. Moni heistä nimittäin käy kuntoilemassa juurikin näillä lähipoluilla.  Itse olen todella huono tunnistamaan julkkiksia, joten keskityn yleensä maiseman ihasteluun julkkisten bongailun sijaan.

Ylä tasanteella näkee myös hyvin Hollywood merkin.

 

SANTA MONICA WALK (10km)
Tämä kävelytie rannan tuntumassa on loistava. Sitä pitkin pääsee joko lenkkeilemään, kävelemään, rullaluistelemaan tai pyöräilemään aina Santa Monicasta Venice Beachille asti.

Matkan varrella pääsee ihastellaan ja halutessa myös testaamaan monia eri lajeja.
Santa Monican laiturilla voi jännitystä kaipaava pyörähtää huvipuiston pyörteissä. Vähän laiturista eteenpäin löytyy ulkotreenipaikka, jossa pääsee kokeilemaan esimerkiksi Tarzanimaista renkailla roikkumista. Matkan varrella voi myös ihastella suloisia pieniä puisia rantarakennuksia ja värikkäitä turisti basaareita, jotka ovat täynnä t-paitoja, shortseja ja muita matkamuistoja. Lähempänä Venice beachiä löytyy paljon aktiviteettejä, jotka suorastaan tempaavat sporttisen ohikulkijan mukaansa. Näistä mainittakoon Muscle Beahin ulkokuntosali, skeittipuisto, koripallokentät, käsipallokentät, tenniskentät ja lentopallokentät. Tältä alueella löytyy varmasti kaikille sporttailijoille jotakin mieluista puuhaa.

Tämä city kävelyreitti on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Matkaan kannattaa varat hyvin aikaa, jotta ehtii nauttimaan paikan tarjonnasta. Pysähtymään välillä vaikka heittelemään koripalloa tai vain juttelemaan paikallisten kuntoilijoiden kanssa viime hetken treenivillityksistä.

  

Jumppakaverit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Skip to toolbar