Let´s Dance

Miksi tanssi tuntuu niin hyvältä?

Sanotaan, että tanssi vapauttaa kehon ja mielen ja, että sen avulla voi päästä eroon vaikka stressistä. Jos meillä on kerta olemassa näin yksinkertainen lääke stressiin, niin miksi se niin usein unohtuu?

Itselleni tanssi on ollut aina tärkeä osa ilmaisua ja olen sen avulla pystynyt  tuomaan esille erilaisia tunteita.

Olen koko pienen ikäni kilpaillut eri lajeissa, joissa tanssi on merkittävä osa koreografiaa ja sitä kautta koko arvostelua. Sen avulla ilmaistaan erilaisia tunteita ja luodaan katsojalle mieleenpainuva kokemus. Onnistunut tanssiesitys voi saada katsojankin eläytymään osaksi tanssia, tuoda kylmiä väreitä käsivarsille ja saada sydämen tykyttämään.

Tuosta sydämen tykytyksestä tuleekin mieleen toinen tanssielämykseni. Kukapa meistä ei olisi tanssinut illan viimeisiä hitaita. Voi sitä jännityksen määrää, kun valot sammuivat ja joku poika tuli hakemaan tanssimaan. Siinä hiljakseltaan keinahdeltiin kädet hartijoilla puolelta toiselle ja saattoi se pojan käsi joskus vaivihkaa lipua hartialta kohti takapuoltakin. Tanssi voi siis olla myös hyvin sensuellia, herkkää ja  ihmisiä yhdistävää.

Se mikä tanssissa on omasta mielestäni parasta on se, kun ei tarvi miettiä mitään arjen askareita vaan voi antaa vain musiikin liikuttaa kehoa. Itse tykkään tanssia pitkin päivää. Se rentouttaa mukavasti kehoa ja vapauttaa sitä kautta ajattelua. Se on minulle keino rentoutua ja voida paremmin. Ilman tanssia olen jotenkin paljon jäykempi ja omasta mielestäni jopa harmaampi .

Tanssi tekee jotenkin arjesta paljon rennompaa. Saa olla esimerkiksi hassu ja hullunkurinen, sillä tanssissa kaikki on sallittua. Ei kuitenkaan ole helppo vain heittäytyä tanssin vietäväksi, heilua, hullutella ja olla ajattelematta sitä mitä muut ajattelevat. Pitääkö siis olla hyvä itsetunto, jotta uskaltaa tanssia, vai kehittyykö itsetunto tanssin avulla? Se on kuitenkin selvää, että vaatii hyvää itsetuntoa uskaltaa heiluttaa lantiota esimerkiksi keskellä kaupungin vilinää tai pyörähdellä piruetteja toimiston käytävällä.

Onneksi tanssia voi missä vain ja milloin vain, juuri siellä missä se tuntuu itsestä parhaimmalta. Esimerkiksi aamulla kun nousee sängystä antaa vain lantion keinua puolelta toiselle ja jos yhtäkkiä tekee mieli sheikata peppua vaikka aamupalaa laittaessa niin antaa palaa vain. Päivä kulkee paljon paremmin kun antaa kehon rennosti liikkua.

 

Monet tutkimukset osoittavat tanssilla olevan positiivisiä vaikutuksia ihmisiin. Omalta osaltani nämä ainakin pitävät paikkansa. Pitäisikö tanssi kuulua meidän kaikkien viikoittaiseen liikuntaan. Kyllä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi liittyä johonkin tanssikouluun tai mennä erikseen  tanssitunnille. Riittää kun pyörittelee lantiota kotosalla vaikka telkkarin ääressä tai suihkussa. Juuri silloin kun se tuntuu itsestä hyvältä.

Usko itseesi and  Let´s dance!

Jumppakaverit

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *